Asiakkaamme

Asiakkaamme

"VTS-tutkinto antoi hyviä eväitä ammattitaitoni kehittämiseen. Yleinen alan tuntemukseni kasvoi ja sain uusia hyödyllisiä näkökulmia työhöni.”

Tiina Kipinä
Yritysneuvoja, LähiTapiola Varsinais-Suomi

LähiTapiola Varsinais-Suomessa yritysneuvojana työskentelevä Tiina Kipinä on ollut vakuutusalalla yhdeksän vuotta. Hänen työnsä keskittyy yritys- ja yrittäjäasiakkaiden asiakaspalveluun verkkoviestimillä ja puhelimitse.

Kipinä kiinnostui Finvan VTS-tutkinnon suorittamisesta kuultuaan kollegoiltaan positiivista palautetta sen hyödyllisyydestä.

”Olen aina ollut tiedonjanoinen ihminen, joten tutustuin saman tien kiinnostuneena Vakuutustutkinnon rakenteeseen. Sisältö näytti erinomaiselta ja päätin suorittaa tutkinnon heti kun työtilanteeni sen salli”, Kipinä sanoo.

Kipinä kertoo saaneensa opinnoista irti enemmän kuin osasi alun perin odottaa.

”VTS-tutkinto antoi hyviä eväitä ammattitaitoni kehittämiseen. Yleinen alan tuntemukseni kasvoi ja sain uusia hyödyllisiä näkökulmia työhöni”, hän korostaa.

VTS-tutkinto antoi hyviä eväitä ammattitaitoni kehittämiseen. Yleinen alan tuntemukseni kasvoi ja sain uusia hyödyllisiä näkökulmia työhöni.”

”Esimerkiksi henkilöturva oli antoisa teema, jota opiskelin todella mielelläni. Olin erityisen kiinnostunut yrittäjien sosiaaliturvasta, sillä aihealueen tunteminen on keskeistä yrittäjien henkilöturvasta keskusteltaessa”, Kipinä pohtii.

”Riskienhallinta oli niin ikään omien työtehtävien kannalta antoisa ja mielenkiintoinen kokonaisuus, johon oli hyvä päästä syventymään”, hän jatkaa.

Tutkinnon suorittaminen työn ohessa vaati ajallista panostusta, mutta mielenkiintoinen sisältö, vankka opiskelumotivaatio ja hyvin rytmitetty tenttiaikataulu tekivät opinnoista Kipinän mukaan mielekkään kokemuksen.

”Aloitin valmistautumisen yleensä muutamaa viikkoa ennen tenttiä lukemalla tenttialueet läpi ja kertaamalla keskeisiä asiasisältöjä. Vaikka tenteissä saa olla kirja mukana, ei niihin missään nimessä voi mennä kylmiltään. Huolellinen valmistautuminen myös varmistaa, että opinnoista saa suurimman mahdollisen hyödyn omassa työssä”, Kipinä huomauttaa.

Ensimmäisessä tenttitilaisuudessa Kipinä teki yhden tentin. Myönteisen kokemuksen jälkeen hän rohkaistui suorittamaan suurimman osan tenteistä kaksi kerrallaan.

Kannattaa testata, mikä on itselleen sopiva tahti. Minulla ei tullut tenteissä kiire niinäkään kertoina, kun suoritin kaksi tenttiä kerrallaan."

”Kannattaa testata, mikä on itselleen sopiva tahti. Minulla ei tullut tenteissä kiire niinäkään kertoina, kun suoritin kaksi tenttiä kerrallaan. LähiTapiola on koulutusmyönteinen työnantaja ja tarvittaessa pystyin aina varaamaan koko päivän tenttien tekemiseen”, Kipinä toteaa ja kertoo myös monen kollegansa suorittaneen VTS-tutkinnon työn ohessa.

Kipinä suoritti VTS-tutkinnon kokonaisuudessaan vuoden 2018 aikana. Uusista opeista on ollut hänen mukaansa selvää hyötyä töissä.

”Sain kattavan kuvan vakuutusalasta ja opinnot avasivat omaa ajatteluani. Etenkin hiljaisen tiedon määräni kasvoi selvästi. Olen useammankin kerran työssäni kohdannut jonkin ongelman ja huomannut, että minähän tiedän tähän vastauksen – kiitos VTS-tutkinnon”, hän sanoo. 

”Tutkinto vastasi hyvin odotuksiani. En jäänyt kaipaamaan mitään, joskin tiedonnälkäni kasvoi kyllä opintojen myötä entisestään. Olisin hyvin voinut suorittaa muutaman vapaavalintaisen tentin lisääkin”, hän naurahtaa.  

Olen useammankin kerran työssäni kohdannut jonkin ongelman ja huomannut, että minähän tiedän tähän vastauksen – kiitos VTS-tutkinnon.”

Lakisääteinen tapaturmavakuutus oli yksi Kipinän valitsema vapaaehtoinen tenttialue.

”Vakuutussopimuslakiin tutustuminen oli ehdottomasti hyödyllistä. Oli todella hyvä, että aihealue tuli VTS-tutkinnon myötä tutummaksi”, hän tähdentää.

Kipinä sanoo suosittelevansa VTS-tutkintoa mielellään muille. Hän arvelee tutkinnon palvelevan parhaiten sellaisia alan ammattilaisia, joilla on jo muutama vuosi työkokemusta.

”VTS-tutkinto on mainio tapa ammentaa uusia näkökulmia vakuutusalalla työskentelyyn. Opiskelu antaa hyvän yleiskuvan koko alasta ja mahdollisuuden syventyä sellaisiin aihealueisiin, jotka ovat omassa työssä keskeisiä. Suosittelen ohjelmaa mielelläni”, Kipinä toteaa.  

Vakuutustutkinto, VTS