Asiakaskokemuksia

"Olen todella tyytyväinen, että lähdimme työstämään juuri meille suunnattua koulutusta. Tämä vaati sitoutumista myös Finlassa, joka todella kannatti.”

Anu Pekki
Toimitusjohtaja, Finla Työterveys

Finla Työterveys Oy on suomalainen pitkänlinjan työterveystoimija, joka on erikoistunut työterveyshuollon ja työhyvinvoinnin palveluihin. Finlan koko henkilöstö osallistui syksyllä 2022 Finvan järjestämään räätälöityyn Henkilövakuuttaminen työterveydessä -koulutusohjelmaan. Osallistumisen aikainvestointi oli noin 7,5 tuntia per osallistuja. Ohjelman pohjalta Finva on rakentanut räätälöitävissä olevan kokonaisuuden, jonka tavoitteena on kasvattaa vakuutusosaamista lääkäreiden ja terveyspalveluita tarjoavan yhtiön näkökulmasta.

”Finlassa oli pitkään pohdittu, miten saisimme järjestettyä täsmäkoulutusta vakuutusasioihin siitä näkökulmasta, mitä työterveyspalveluissa työskentelevän ammattilaisen olisi hyvä tietää,” kertoo Finlan toimitusjohtaja Anu Pekki.

Työterveyden ammattilaisten näkökulmasta vakuutusasiat koetaan usein monimutkaisiksi ja tavoitteena ohjelman myötä olikin löytää uudenlaisia toimintatapoja, joilla työterveyden ja vakuutusyhtiön välisestä yhteistyöstä tulisi mutkattomampaa ja samalla myös työterveysasiakkaille toimivampaa. 

Toimintamallien uudistaminen hoitopolun sujuvoittamiseksi

Ohjelmaan osallistuneiden palautteissa yhtenä merkittävänä oivalluksena korostui kirjaamisen merkitys aina ensikohtaamisesta lähtien sekä terveydenhuollon ammattilaisten keskinäinen vuoropuhelu hoitopolun eri vaiheissa.

”Jokaisen terveydenhuollon ammattilaisen kirjaus on keskeinen jo ensikontaktista alkaen.”

Koulutus oli erittäin mielenkiintoinen ja selkeä. Se herätteli hyviä kysymyksiä ja pohdintoja, miten toimintaa voitaisiin kehittää ja sujuvoittaa."

Ohjelman myötä Finlassa sisäisiä toimintamalleja päivitettiin vastaamaan yhä paremmin vakuutusyhtiöiden kanssa tehtävän yhteistyön tarpeita.

Pekki nostaa esiin, että ohjelman myötä asiakkaan ensihaastattelu on aiempaa strukturoidumpi sekä tapaturma-asioissa henkilön tiedot aina ensikontaktista lähtien kulkevat vastuutyöterveyshoitajalle, joka seuraa hoidon etenemistä ja toipumista. Myös sähköistä tiedonsiirtoa työterveyden ja vakuutusyhtiön välillä on suoraviivaistettu ohjelman myötä.

“Koulutus oli erittäin mielenkiintoinen ja selkeä. Se herätteli hyviä kysymyksiä ja pohdintoja, miten toimintaa voitaisiin kehittää ja sujuvoittaa,” ohjelmaan osallistunut työterveysammattilainen kertoo.

Näköalapaikka työterveystoimijoiden ja vakuutusyhtiöiden yhteistyöhön

Ohjelmaan osallistuneiden näkökulmasta keskeistä oli myös ymmärryksen lisääntyminen vakuutusalan lainsäädännöstä ja siitä, kuinka vakuutusalan säädökset vaikuttavat vakuutuskorvauksiin tapaturmatilanteissa.

”Koulutus on lisännyt ymmärrystäni vakuutusmaailmasta. Koulutus lisäsi erityisesti tietoa siitä, millä perustein tapaturmatilanteissa asiat etenevät, miten lait vaikuttavat taustalla ja minkälaisessa roolissa vakuutuslääkäri on suhteessa hoitavaan lääkäriin,” ohjelmaan osallistunut työterveysammattilainen kertoo.

”Tapaturmien tapahtumaolosuhteiden kuvaus tulee jatkossa kuvattua tarkemmin,” toinen osallistuja lisää.

Olen todella tyytyväinen, että lähdimme yhdessä Aalto EE:n ja Finvan kanssa työstämään juuri meille suunnattua koulutusta."

Pekin mukaan moniammatillisessa työympäristössä työskennellessä on tärkeää kuulla myös yhteistyökumppaneiden töihin liittyviä asioita. Lisäksi ohjelma mahdollisti yrityksen sisäisen vuoropuhelun ja toimintamallien kehittämisen eri työterveysammattilaisten yhteistyön vahvistamiseksi.

”Finvan kanssa konsulttina yhteistyötä tehnyt, nykyinen Lähi-Tapiola Pirkanmaan toimitusjohtaja Minna Metsälä, tunsi Finlan toiminnan. Hänen oivalluksestaan käynnistyikin ajatus Finlalle räätälöidystä ohjelmasta,” Pekki kertoo.

”Olen todella tyytyväinen, että lähdimme yhdessä Aalto EE:n ja Finvan kanssa työstämään juuri meille suunnattua koulutusta. Olimme valmiit järjestämään koulutuksen niin, että samassa yksikössä työskentelevien oli mahdollista olla yhtä aikaa läsnä ja käydä heti keskustelua, miten tämä vaikuttaa juuri meidän toimintaamme. Tämä vaati huomattavaa organisointia, joka todella kannatti.”