Ajankohtaista

Mielenterveyden häiriöt vaikuttavat vakuutuksen saamiseen – totta vai tarua?

Webinaarinauhoitteessa kuulet mielenterveyshäiriöiden vaikutuksista ja niiden ymmärtämisestä vakuuttamisen näkökulmasta. Rekisteröidyttyäsi saat sähköpostitse linkin tallenteeseen.

10.11.2021

Mielenterveyden häiriöihin haetaan ja saadaan enenevässä määrin apua. Yhä useammat kärsivät masennus- ja ahdistusoireista ja muutkin mielen sairaudet ovat yleistyneet. Hoidon hakemisesta ja sen vastaanottamisesta on myös toisaalta tullut entistä hyväksytympää ja asenneilmasto avun hakemiseen on muuttunut positiivisesti verrattuna aiempaan. Mielenterveydestä on tullut osa arjen keskustelua ja myös sen yhteiskunnallinen merkitys tunnistetaan. Silti sairastuneet kohtaavat yhä ennakkoluuloja ja joutuvat todistelemaan olevansa osa yhteiskuntaa. 

Mielen sairaus on sairaus siinä missä muutkin sairaudet. Henkilövakuutuksen myöntämiseen ja korvaustilanteen selvittelyyn näillä häiriöillä voi olla iso merkitys. Webinaaritallenteessa mielenterveydestä ja vakuuttamisesta ovat keskustelemassa lakimies Oskari Korhonen Mielenterveyden keskusliitosta, puheenjohtaja Ari Kaukiainen Suomen vakuutuslääkärien yhdistyksestä ja Finanssiala ry:n varatoimitusjohtaja Esko Kivisaari.  

Täytä alla oleviin kenttiin tarvittavat tiedot ja hyväksy ehdot. Sen jälkeen saat sähköpostiisi linkin, josta pääset katsomaan webinaaritallenteen.

Osaamisen ylläpitämisen on hyvä olla jatkuvaa ja luotettavan tiedon pitää löytyä helposti. Tutustu Finvan vakuutusalan seminareihin tästä ja verkkokursseihin tästä.

Luet nyt: Aalto Leaders' Insight: Mielenterveyden häiriöt vaikuttavat vakuutuksen saamiseen – totta vai tarua?

Tilaa uutiskirjeemme

Tilaamalla uutiskirjeen saat luettavaksesi ajankohtaisia uutisia finanssialalta ja -koulutuksesta sekä pysyt ajan tasalla Finvan tarjonnasta. Kirje lähetetään enintään kerran kuukaudessa. Voit perua tilauksesi milloin tahansa.

Aalto University Executive Education Oy ja sen konserniyhtiöt voivat käyttää tietojani markkinoinnissa pitääkseen minut ajan tasalla viimeisimmistä liike-elämän keskustelunaiheista sekä ohjelmista ja auttaakseen minua edistämään uraani. Katso tietosuojapolitiikka.