Pidä kesän lämpöä yllä osallistumalla Finvan syksyn rahoitusalan seminaareihin

Muun maailman lomaillessa kesähelteillä on pankeissa vuosien saatossa totuttu siihen, että tietyt toiminnot saattavat kuormittua juuri silloin, kun suurin osa ihmisistä on keskellä kiivainta lomasesonkia. Esimerkiksi lomailevien asiakkaiden ostokäyttäytyminen voi aiheuttaa nousua maksuliikenteeseen, sen valvontaan sekä jatkuvuuden varmistamiseen ja toisaalta sisäisten toimintojen osalta pankkien ensimmäisen puolen vuoden osavuosikatsauksen koostamiseen saattaa osallistua useita henkilöitä eri osastoilta.

Jani Tuomainen, 21.08.2018

Pankkien lisäksi myös Euroopan pankkiviranomainen (EBA -European Banking Authority) on jo ennen kesää hikoillut, ei pelkästään Lontoosta Pariisin suuntautuvan muuttoprojektin johdosta, vaan myös antaessaan ohjeistusta Euroopan finanssivalvontajärjestelmässä noudatettaviksi valvontakäytänteiksi. Yksi keskeisistä uusista ohjeistuksista koskee luottolaitosten ja sijoituspalveluyhtiöiden johdon jäsenten sekä keskeisistä toiminnoista vastaavien henkilöiden sopivuuden arviointia. Ohjeistus sisältää myös vaateita perehdytys- ja koulutustavoitteiden asettamisesta sekä perehdytys- ja koulutuspolitiikan menettelystä. Merkittävää on, että pankeilla sekä sijoituspalveluyhtiöillä tulisi olla käytössään johdon jäsenten perehdytys- ja koulutuspolitiikka sekä menettelyt ja ne tulisi pitää ajan tasalla.

Osana Aalto University Executive Education -ryhmää (Aalto EE) Finvalla on entistä paremmat mahdollisuudet toimia erityisesti johdon sekä keskeisistä toiminnoista vastaavien henkilöiden ja asiantuntijoiden osaamisen kehittämisen sekä ylläpitämisen tukena. Esimerkiksi Finvan syksyn seminaarit toimivat erinomaisena tukena osaamisen ylläpitämisessä niin johdolle, keskeisten toimintojen vastuuhenkilöille kuin muille pankkitoimintojen asiantuntijoille. 

Tervetuloa mukaan!

Jani Tuomainen
Senior Program Manager, Finva


Esimerkkejä syksyn koulutuksistamme

Pankki- ja rahoitusalan asiakkuusvastaavien koulutusohjelma 11.9.–28.11.2018

Compliance ja sisäinen valvonta finanssialalla 30.8.2018

Kannattavuuden johtaminen 11.9.2018

Business Intelligence – analytiikan oikeaoppinen hyödyntäminen finanssialalla 12.9.2018

Ohjelmistorobotiikka (RPA) ja tekoäly (AI) finanssialalla 13.9.2018

IFRS-sääntely ja -raportointi 18.9.2018

KYC & AML – asiakkaan tuntemisen ja rahanpesun estämisen ajankohtaispäivä 20.9.2018

Riskienhallinta, governance ja compliance finanssialalla 16.10.2018

Luet nyt: Aalto Leaders' Insight: Pidä kesän lämpöä yllä osallistumalla Finvan syksyn rahoitusalan seminaareihin

Tilaa Finvan uutiskirje

Tilaa Finvan uutiskirje ja pysyt ajan tasalla finanssialan muutoksista sekä Finvan alkavista koulutuksista ja seminaareista. Katso esimerkki.

Tietojasi käytetään markkinointitarkoituksiin. Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt tämän. Katso tietosuojapolitiikka.