Telian ja Aalto EE:n 5G Boost -kehitysohjelma synnytti uusia innovaatioita 5G-teknologiasta

Aalto University Executive Education ja Telia etsivät yhdessä mahdollisuuksia kehittää Telian liiketoimintaa 5G-teknologian ympärille. Kuuden kuukauden pituinen kehitysohjelma, joka oli suunnattu Telian myyntiedustajille, johti uusiin innovaatioihin ja jopa uuden liiketoiminta-alueen syntymiseen.

Kuva: Junnu Lusa

Annika Rautakoura, 03.01.2023

Read this article in English

Vuoden 2020 loppupuolella Telia haki tapoja kehittää liiketoimintaansa nopeasti kasvavasta 5G-teknologiasta. Telialle, joka on monikansallisesti toimiva ICT-palveluiden tarjoaja ja teleoperaattori, 5G edustaa valtavasti potentiaalisia markkinavaltauksia ja käyttökohteita.

Meneillään oleva siirtymä uuteen, mobiiliteknologian viidenteen sukupolveen tarjoaa erinomaisen tilaisuuden etsiä kasvukeinoja, toteaa Janne Koistinen, Telian 5G-ohjelman johtaja ja yksi 5G Boost -kehitysohjelman avainhahmoista.

”Aiemmat siirtymät 2G:stä 3G:een ja 3G:stä 4G:een ovat painottaneet olemassa olevan teknologian parantamista. Tällä kertaa mobiiliteknologia suuntautuu täysin uusiin käyttäjäryhmiin ja toiminta-alueisiin”, Koistinen huomauttaa.

5G Boost -ohjelma oli juuri se, mitä Telia kaipasi tässä vaiheessa teknologista siirtymää.

Ideoimista yhteistuumin

Telialla oli selkeä tavoite jo kehitysohjelman suunnitteluvaiheessa: korvata perinteiset koulutusmetodit käytännön innovoinnilla. Oli myös tärkeää osallistaa eri liiketoimintayksiköt työhön jo alkuvaiheessa. Osallistujat olivat enimmäkseen Telian B2B-myynnin ammattilaisia.

5G Boost -ohjelma käynnistyi helmikuussa 2021 ja jatkui saman vuoden elokuuhun. Ensimmäisessä vaiheessa sukellettiin jo toteutettujen 5G-hankkeiden maailmaan. Työssä hyödynnettiin erilaisia menetelmiä ja työkaluja liiketoimintaideoiden kehittämiseksi yhdessä Telian asiakkaiden ja kumppaneiden kanssa.

Telialla oli selkeä tavoite jo kehitysohjelman suunnitteluvaiheessa: korvata perinteiset koulutusmetodit käytännön innovoinnilla."

Telia piti Aalto EE:tä sopivana ohjelmakumppanina, sillä se toimi sekä ohjelman fasilitaattorina että kokonaisvaltaisena suunnittelijana. ”Halusimme löytää aktiivisen kumppanin, joka samalla tukisi meitä innovoinnissa ja pitäisi langat käsissä”, kertoo Timo Hietalahti, Telian osastopäällikkö.

Ohjelman aikana toteutettiin 100 haastattelua Telian asiakkaiden ja kumppaneiden kanssa ja selvitettiin keinoja kehittää liiketoimintaa 5G-teknologian avulla. Osallistujat työskentelivät ryhmissä ja tuottivat yhteensä lähes 200 uutta ideaa. Telian asiakkaat ja kumppanit myös esittelivät tapoja, joilla ovat hyödyntäneet 5G-teknologiaa omissa teollisissa ratkaisuissaan.

”Osallistujat pääsivät tutustumaan oikeisiin 5G-teknologian teollisiin käyttösovelluksiin, mikä toi haastavaan tekniseen aiheeseen konkretiaa”, Hietalahti huomauttaa. Hänen mielestään ohjelma oli myös loistava mahdollisuus telialaisille päästä verkostoitumaan Telian asiakkaiden ja kumppaneiden kanssa.

Uusi liiketoiminta-alue ja syvällistä 5G-osaamista

5G-pohjaisten työkalujen ja ideoiden lisäksi ohjelmassa etsittiin Telialle uudenlaista ajattelutapaa ja sisäistä kulttuuria, kertoo puolestaan Laura Carnicelli, Telia Boostin ohjelmajohtaja Aalto EE:ltä.

”Prosessi korosti sitä, miten tärkeää on ylläpitää keskustelua asiakkaiden kanssa ja esittää heille ideoita silloinkin, kun ne eivät ole valmiiksi pureskeltuja”, Carnicelli toteaa. ”Käytimme lean-lähestymistapaa ja nopeaa iterointia liiketoimintamallin muokkaamisessa, missä hyödynsimme ryhmien keräämää markkinatietoa.”

Prosessi korosti sitä, miten tärkeää on ylläpitää keskustelua asiakkaiden kanssa"

Yksi liiketoimintaidea nousi yli muiden. Se oli jopa niin lupaava, että Telian johto päätti perustaa sen kaupallistamiseksi uuden liiketoiminta-alueen ja työryhmän.

Telian Koistinen ja Hietalahti kertovat, että myynti uuden liiketoiminta-alueen ympärillä on ollut aktiivista. Uusi, industrial safety -niminen liiketoiminta-alue hakee mobiiliteknologiasta ja videoanalytiikasta keinoja parantaa teollisten toimintojen turvallisuutta esimerkiksi koneälyn avulla. Sen tavoitteena on vähentää ihmisten ja manuaalista työtä ja turvallisesti kasvattaa automatisoinnin määrää.

”Uusi liiketoiminta-alue ilmentää täydellisesti ohjelman tavoitteita. Sen kantavia teemoja ovat 5G-teknologian, datanopeuden ja reunalaskennan reaaliaikaisuus ja valtava kapasiteetti”, Hietalahti tiivistää. ”Se myös edustaa ohjelmasta kumpuavaa uuden luomista.”

Innovointi jatkuu

Prosessi oli ennen kaikkea yhteistyötä. ”Etsimme yhdessä Telian edustajien ja HR:n kanssa ratkaisuja, jotka mahdollistaisivat ihmisiä ja toisivat heille käytännön työkaluja”, Aalto EE:n Carnicelli korostaa.

Telia 5G Boost -ohjelma toi kokonaisvaltaista ymmärrystä 5G-teknologian mahdollisuuksista"

Janne Koistinen kertoo, että palaute ohjelmasta on Telialla ollut myönteistä. Yhteistyö antoi tervetulleen mahdollisuuden rikkoa jokapäiväisiä toimintatapoja ja toi uutta näkökulmaa 5G:n valtavaan maailmaan. Hän uskoo, että ohjelmalla on aktiivisen innovaatiokumppaninsa eli Aalto EE:n ansiosta pitkäkantoiset vaikutukset Telian liiketoiminnan kehittämiseen.

”Telia 5G Boost -ohjelma toi kokonaisvaltaista ymmärrystä 5G-teknologian mahdollisuuksista ja näkemystä siitä, miten kilpailuympäristömme ja tuotteemme kehittyvät tulevaisuudessa”, Koistinen painottaan.

Innovointi jatkuu Telialla yhä, innokkaalla otteella. “Yhdessä innovointi tarkoittaa aina uuden alkua ja tuo ripauksen luovuutta työhömme”, Koistinen korostaa, ”mikä on tietysti loistava asia myös työnantajamielikuvalle.”


Asiakaskohtaiset ratkaisut ovat räätälöityjä osaamisen kehittämisen ratkaisuita organisaatioiden tarpeisiin. Suunnittelemme ja toteutamme yhdessä asiakkaidemme kanssa vaikuttavia ja inspiroivia valmennuksia ja koulutusohjelmia sekä autamme heitä ratkaisemaan liiketoiminnan nykyisiä ja tulevia haasteita. Autamme asiakasorganisaatioitamme kehittymään ja uudistumaan strategisesti yhdistämällä Aalto-yliopiston poikkitieteellistä osaamista, huolellisesti valittuja oppimismenetelmiä ja maailmanlaajuisen asiantuntijaverkostomme osaamista. Lue lisää

 
Luet nyt: Aalto Leaders' Insight: Telian ja Aalto EE:n 5G Boost -kehitysohjelma synnytti uusia innovaatioita 5G-teknologiasta

Tilaa Finvan uutiskirjeTilaa uutiskirje

Uutiskirjeestämme saat tuoreimmat sisältömme, kutsuja avoimiin tapahtumiimme ja webinaareihin, tiedon tulevista valmennus- ja koulutusohjelmista sekä ennakkoilmoittautujan eduista. Katso esimerkki.

Aalto University Executive Education Oy ja sen konserniyhtiöt voivat käyttää tietojani markkinoinnissa pitääkseen minut ajan tasalla viimeisimmistä liike-elämän keskustelunaiheista sekä ohjelmista ja auttaakseen minua edistämään uraani. Katso tietosuojapolitiikka