Kaksinkertainen syy ottaa ilmastonmuutos vakavasti

Yritysten pitää ottaa ilmastovaikutuksensa tosissaan sekä kestävyyden että liiketoiminnan takia, kirjoittaa Leena Lankoski.

Leena Lankoski, 14.02.2022

Read this in English

Monelle marraskuun puolivälissä päättynyt Glasgow'n COP26-ilmastokonferenssi oli syystäkin pettymys. Liiketoiminnan kannalta tämä on merkittävää kahdella tavalla.

Ensinnäkin pettymysten vuoksi on entistäkin tärkeämpää, että yritykset ottavat ilmastonmuutoksen vakavasti. Yritykset ovat ilmastopolitiikan tärkeimpiä käytännön toteuttajia ja ne voivat toimia myös kansainvälisiä sopimuksia kunnianhimoisemmin. Kestävän kehityksen saavuttamiseksi on tärkeää, että yritystenkin tavoite on yhä pysäyttää maapallon lämpeneminen puoleentoista asteeseen. Tavoitteet pitää myös panna toimeen, jotta päästövähennykset voidaan oikeasti saavuttaa.

On entistäkin tärkeämpää, että yritykset ottavat ilmastonmuutokset vakavasti."

Toiseksi, pettymyksistä huolimatta COP26 kuitenkin osoitti vahvasti, mihin suuntaan maailma on menossa. Yritysten on sopeuduttava tilanteeseen ja ryhdyttävä vaikuttaviin ilmastotoimiin paitsi kestävyyden takia, myös puhtaasti liiketoiminnallisista syistä.

Yksi tällainen syy on halu pysyä vakavasti otettavana liikekumppanina. Monet yritykset sitoutuvat hiilineutraaliuden tavoitteluun, ja silloin ne tekevät yhteistyötä vain sellaisten kumppaneiden kanssa, jotka voivat auttaa näiden sitoumusten toteuttamisessa. Tämä heijastuu nopeasti toimitusketjuihin ja verkostoihin, eri toimialoille ja kaikenkokoisiin yrityksiin.

Koska yhä useampi yritys sisällyttää ilmastotavoitteisiinsa myös hankinnoista ja tuotteiden loppukäytöstä syntyvät epäsuorat päästöt (Scope 3 -päästöt), vaikutus näkyy myös toimitusketjujen alku- ja loppupäässä.

Ilmastokriisi vaikuttaa kaikkiin sidosryhmiin

Ilmastonmuutos vaikuttaa myös monien muiden sidosryhmien toimintaan.

Sijoittajat luopuvat hiili-intensiivisistä kohteista. Kuluttajat välttelevät ilmastolle haitallisia tuotteita, varsinkin silloin, jos kulutus tapahtuu muiden nähden ja on siten sosiaalisen paineen alaista.  Työntekijät – erityisesti parhaat, joilla on varaa valita – hakeutuvat yrityksiin, jotka ovat osa ratkaisua eivätkä ongelmaa. Menestyäkseen yritysten pitää vastata kaikkien näiden tahojen ilmasto-odotuksiin.

Tämä ei vielä riitä. Yritysten on myös ennakoitava muuttuva kustannusrakenne ja sopeuduttava siihen. Kun hiilen hinta nousee ja hiilidioksidi ja muut kasvihuonekaasut enenevästi joutuvat päästökauppajärjestelmien tai hiilitullien piiriin, yritysten on tarkasteltava tuotteitaan ja prosessejaan uudelleen selvittääkseen, missä päästöt syntyvät. Näin niitä voidaan vähentää ja saavuttaa suoria kustannussäästöjä.

Ilmastokriisin vakavasti ottaminen liiketoiminnassa ei tarkoita ainoastaan riskien välttämistä vaan myös mahdollisuuksien hyödyntämistä.

On myös tärkeä huomata, että monelle yritykselle entiseen tapaan jatkaminen ei ole enää vaihtoehto. 

Muuttuva ilmasto voi vaarantaa perusliiketoiminnan esimerkiksi elintarvike- tai matkailualoilla tai aiheuttaa merkittäviä muutoksia liiketoimintaympäristöön esimerkiksi rakennus- tai vakuutusalalla. Yritysten on joka tapauksessa ryhdyttävä toimiin ilmastonmuutoksen vuoksi: valinta tapahtuu ennaltaehkäisyn ja sopeutumisen välillä, ei toimimisen ja tekemättä jättämisen välillä.

Ilmastokriisin vakavasti ottaminen liiketoiminnassa ei tarkoita ainoastaan riskien välttämistä vaan myös mahdollisuuksien hyödyntämistä. Aina, kun taloudessa tapahtuu merkittävä muutos, kuten hiilestä irtautuminen, uusia mahdollisuuksia avautuu niille, jotka ovat valppaina ja valmiina. Muutokseen tarvitaan uutta tietoa, teknologiaa ja liiketoimintamalleja, joista voi tulla uusia tulonlähteitä. Rajoitukset voivat kiihdyttää innovointia.

Yrityksillä on siis kaksinkertainen syy ottaa ilmastokysymykset vakavasti. Sitä vaatii sekä liiketoiminnan etu että meidän kaikkien etu ympäristön ja ilmaston suojelemiseksi.

Kirjoittaja Leena Lankoski on työskennellyt 30 vuoden ajan yritysvastuun ja kestävän kehityksen parissa sekä yksityissektorilla, YK:n palveluksessa että yliopistosektorilla. Hän on konsultoinut useita ministeriöitä ja OECD:tä. Lankoski toimii vanhempana yliopistonlehtorina Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa ja vierailevana tutkijana INSEADissa. Hän kouluttaa Aalto EE:n Strategic Sustainability for Business -ohjelmassa. Lue lisää

Teksti on suomennos Lankosken kirjoituksesta, joka on julkaistu ensimmäisen kerran englanninkielisenä The European Magazine -nimisessä julkaisussa. Teksti on julkaistu aiemmin myös Aalto-yliopiston verkkosivuilla.

Luet nyt: Aalto Leaders' Insight: Kaksinkertainen syy ottaa ilmastonmuutos vakavasti

Tilaa Aalto Leaders' Insight -uutiskirjeTilaa uutiskirje

Aalto Leaders' Insight -uutiskirjeessä saat ajankohtaisimmat Aalto Leaders' Insight -sisällöt, kutsuja avoimiin tapahtumiimme ja webinaareihin, tiedon tulevista valmennus- ja koulutusohjelmista sekä ennakkoilmoittautujan eduista.

Annan Aalto University Executive Education Oy:lle luvan käyttää yhteystietojani markkinoinnissa, esimerkiksi tiedottaakseen sähköpostitse koulutusohjelmatarjonnasta tai lähettääkseen kutsuja tapahtumiin. Voin päättää milloin tahansa, etten enää halua yhteydenottoja. Katso tietosuojapolitiikka