Finvan 50-vuotisjuhlassa keskusteltiin siitä, millaista osaamista pankki- ja vakuutusalalla tarvitaan tulevaisuudessa

Jatkuvassa muutoksessa oleva ala vaatii säännöllistä osaamisen päivittämistä, korostivat tilaisuudessa puhuneet Piia-Noora Kauppi, Jyri Helenius, Paula Salonen ja Pekka Mattila.

Kuvat: Ulla Sidorow

Anu Haapala, 17.12.2021

Aalto-yliopisto Töölössä juhlittiin keskiviikkona 15. joulukuuta 2021 Finvaa, joka täytti koronavuonna 2020 viisikymmentä vuotta. Kutsuvierastapahtumassa oli mukana kymmeniä Finvan entisiä ja nykyisiä kouluttajia sekä Finvan kustantamien kirjojen kirjoittajia.

Tilaisuuden teemana oli koulutuksen ja elämänlaajuisen oppimisen merkitys finanssialan lähitulevaisuudessa.

Finanssiala ry:n toimitusjohtaja Piia-Noora Kauppi puhui esityksessään tulevaisuuden työelämästä ja sen osaamistarpeista. Viitaten McKinseyn kesällä 2021 julkaisemaan tutkimukseen hän totesi, että tulevaisuudessa työntekijöiltä tarvitaan etenkin kognitiivista osaamista, hyviä vuorovaikutustaitoja, kykyä johtaa itseä sekä hyviä digitaitoja.

Finanssialaa muuttavat muun muassa ihmisten käyttäytyminen, teknologinen kehitys sekä regulaatio ja rakenteet. Nämä muutosvoimat edellyttävät jatkuvaa osaamisen kehittämistä, Kauppi muistutti.

"Omat lapseni, jotka ovat nyt lukio- ja yläasteikäisiä, eivät voisi kuvitellakaan menevänsä lainaneuvotteluihin konttoriin", totesi Finanssiala ry:n toimitusjohtaja Piia-Noora Kauppi.

 

Hänen mukaansa olemme esimerkiksi nähneet vasta pienen osan siitä, mitä big techin tulo finanssialalle tarkoittaa. Suomi on ollut pankki- ja vakuutusalan digitalisoitumisen pioneeri monessa mielessä – esimerkiksi verkkopankkijärjestelmien lanseeraamisessa – ja se on hyvin asemoitunut suhteessa teknologiajätteihin. Painetta tulee siitä huolimatta, Kauppi totesi.

Asiakkaiden käyttäytymisen muutos näkyy puolestaan muun muassa siten, että ihmiset haluavat juuri itselleen räätälöityjä palveluja. Eri sukupolvet odottavat erilaisia palveluita. ”Omat lapseni, jotka ovat nyt lukio- ja yläasteikäisiä, eivät voisi kuvitellakaan menevänsä lainaneuvotteluihin konttoriin”, Kauppi sanoi.

Finanssialalla henkilöstön koulutustaso on vuosikymmenten varrella jatkuvasti noussut. Myös nuorten kiinnostus alaa kohtaan on nykyään voimakasta. Opiskelijat arvostavat hyviä etenemismahdollisuuksia, hyvää palkkatasoa ja mielenkiintoisia työtehtäviä.

Finanssiala ry:n mukaan monella muulla alalla yleinen työvoimapula ei tällä hetkellä näy pankki- ja vakuutusalalla. Ala on myös selviytynyt koronapandemiasta, mutta hyvään tilanteeseen ei voi tuudittautua, sillä tilanne voi muuttua nopeastikin, Kauppi muistutti.

 

Puutteelliset taidot ovat alalle riski

Tilaisuuden toinen puhuja, Finanssivalvonnan apulaisjohtaja Jyri Helenius korosti osaamisen olevan finanssialalla kaiken ydin.

Alaa muokkaavat monin tavoin esimerkiksi ilmastonmuutos ja kestävyyskysymykset. Ilmastonmuutoksen ja vihreään talouteen siirtyminen vaikuttavat valvottavien taloudelliseen asemaan. Rahoitusta kanavoidaan kestäviin sijoituskohteisiin ja uudenlainen sääntely velvoittaa finanssialan toimijoita.

Finanssialalla osaaminen on kaiken ydin, sanoi Finanssivalvonnan apulaisjohtaja Jyri Helenius.

 

Tällaiset muutokset vaativat uutta osaamista, Helenius muistutti. Esimerkiksi puutteelliset digitaidot ovat uusien teknologioiden myötä merkittävä riski niin pankki- kuin vakuutussektorilla.

Muita ajankohtaisia finanssisektoriin vaikuttavia ilmiöitä, joihin vastaaminen vaatii Heleniuksen mukaan osaamisen päivittämistä, ovat esimerkiksi riskiperustainen rahanpesun estäminen, uusien sijoittajien tulo arvopaperimarkkinoille ja esimerkiksi some-sijoittaminen sekä koronapandemia, jonka kaikkia vaikutuksia ei ole vielä nähty. Helenius huomautti, että Finvan koulutustarjonta vastaa hyvin näihin haasteisiin.

 

Finanssiosaaminen on riskienhallinnan osaamista

Tilaisuuden ohjelmaosuuden lopuksi Finvan johtaja Paula Salonen ja Aalto University Executive Educationin (Aalto EE) toimitusjohtaja, professor of practice Pekka Mattila keskustelivat Finvan historiasta, sen roolista finanssialalla sekä alalla vaadittavista osaamistarpeista. Keskustelua moderoi Aalto EE:n Head of Growth, Dr. Riitta Lumme-Tuomala.

Aalto EE osti Finvan vuonna 2017. Osana laajempaa koulutusorganisaatiota Finva on pystynyt kehittämään ja palvelemaan suomalaista pankki- ja vakuutusalaa aiempaa paremmin, ja Finvan ja Aalto EE:n muiden brändien tarjonta täydentävät toisiaan.

Paula Salonen, Riitta Lumme-Tuomala ja Pekka Mattila keskustelivat Finvan historiasta ja finanssiosaamisesta.

 

Mattila korosti, että finanssiosaamisessa tarvitaan kykyä analyyttiseen ja johdonmukaiseen toimintaan, joka ammentaa faktoista. Salonen huomautti, että finanssiosaaminen on pitkälti riskienhallinnan ja etenkin asiakkaiden riskienhallinnan osaamista. Taitava finanssiammattilainen osaa myös välittää asiakkaille tietoa ymmärrettävällä ja ihmisläheisellä tavalla.

Aalto EE:hen kuuluva Finva tarjoaa Suomen monipuolisinta finanssikoulutusta niin pankki-, vakuutus- ja rahoitusalan ammattilaisille kuin kaikille muillekin finanssiosaamista tarvitseville toimijoille. Finva auttaa asiantuntijoita virittämään osaamisensa tasolle, jota jatkuvassa muutoksessa oleva toimiala vaatii. Lue lisää Finvan verkkosivuilta

Luet nyt: Aalto Leaders' Insight: Finvan 50-vuotisjuhlassa keskusteltiin siitä, millaista osaamista pankki- ja vakuutusalalla tarvitaan tulevaisuudessa

Tilaa Aalto Leaders' Insight -uutiskirjeTilaa uutiskirje

Aalto Leaders' Insight -uutiskirjeessä saat ajankohtaisimmat Aalto Leaders' Insight -sisällöt, kutsuja avoimiin tapahtumiimme ja webinaareihin, tiedon tulevista valmennus- ja koulutusohjelmista sekä ennakkoilmoittautujan eduista.

Annan Aalto University Executive Education Oy:lle luvan käyttää yhteystietojani markkinoinnissa, esimerkiksi tiedottaakseen sähköpostitse koulutusohjelmatarjonnasta tai lähettääkseen kutsuja tapahtumiin. Voin päättää milloin tahansa, etten enää halua yhteydenottoja. Katso tietosuojapolitiikka