Digimaailma vaatii uutta osaamista myös pomoilta - pitääkö johtajan osata koodata?

Jos johto ei ymmärrä uusia teknologioita ja data-analytiikan perusteita, yritys menettää bisnesmahdollisuuksia. ”Hyvä johtaja on taikuri ja sillanrakentaja, joka osaa puhua niin datatiimin kuin liiketoiminnankin kieltä”, sanoo Aalto-yliopiston tutkija Jukka Luoma.

Reetta Räty, 28.06.2019

Read this in English.

Mitä analytiikan innovatiivinen soveltaminen edellyttää johdolta?

”Datan soveltamiseen liittyy ainakin kolme osaamisaluetta: substanssiosaaminen, datatiedeosaaminen ja datan hallinta, data engineering. Usein nämä osaamiset eivät ole kaikki samassa päässä, ja tämä synnyttää ongelmia. Innovaatioissa on kyse siitä, että tehdään uutta, eli pitäisi tuoda yhteen näitä osaamisia uudella tavalla. Tämä edellyttää, että johto hahmottaa perusasiat datasta, ja voi toimia sillanrakentajana eri osaajien välillä. Parhaimmillaan johto ymmärtää näitä kaikkia tasoja ja pystyy puhumaan kaikkien kanssa heidän omaa kieltään.”

Olet puhunut teknologioita tajuavista taikureista, keitä he ovat?

”Taikuri on johtaja, joka pystyy kääntämään bisnesongelmia dataongelmiksi, ja päinvastoin. Taikuri osaa yhdistää erilaisia osaamisia, eikä se onnistu, jos ei puhu eri osaajien kanssa samaa kieltä ja ymmärrä tai hahmota perusasioita heidän alastaan.”

Taikuri on johtaja, joka pystyy kääntämään bisnesongelmia dataongelmiksi, ja päinvastoin."

Miten yritys voi hyötyä siitä, että ylin johto ymmärtää teknologian merkitystä ja soveltamista?

”Ajatellaan vaikka sitä, että johdon täytyy miettiä, miten data-tiimi organisoidaan: onko erillinen data scientist -tiimi, ostetaanko osaaminen ulkoa, vai tehdäänkö jotain muuta. Jotta johto osaa tehdä päätöksen, sen pitää tajuta perusasiat teknologioista: mikä on mahdollista, mikä on haasteellista, mitä teknologioilla voi potentiaalisesti tehdä ja miten ne vaikuttavat meihin.

Toinen esimerkki: Digitalisaation sivutuotteena syntyy aina dataa. Jos johto ymmärtää, mitä datalla voi tehdä, se voi hahmottaa, miten yrityksen liiketoimintamalli tai toimiala voi tulevaisuudessa muuttua, tai miten datan avulla voidaan lisätä asiakasymmärrystä ja sitä kautta personointia ja asiakastyytyväisyyttä.”

Minkä tason osaamista ylin johto tarvitsee - pitääkö pomon osata koodata?

"Ei mikään koodaajavelho tarvitse olla, mutta se auttaa kommunikoimaan ihmisten kanssa, jos ymmärtää koodaamisen perusteet. Koodaus on ikään kuin digimaailman fysiikkaa: se auttaa tajuamaan, miten digimaailma toimii. Samaan tapaan kannattaisi ymmärtää perusasiat tekoälystä: mitä on se, ja mitä se ei ole. Tekoälystä liikkuu niin utopistisia kuvitelmia, että omat tiedot kannattaa päivittää, että pysyy samassa universumissa realiteettien kanssa.”

Riittääkö, että yrityksen hallituksessa tai johtoryhmässä on yksi teknologia-asiantuntija?

”Ei se siinä mielessä riitä, että jos yritetään yhdistellä eri osaamisia, kaikkien pitäisi löytää jollain tasolla yhteinen kieli, jolla puhutaan.”

Jos ei ole kartalla tilanteesta, jää pitkälle takamatkalle muista, jos tajuaa liian myöhään, mitä olisi pitänyt tehdä.”

Mitä siitä seuraa, jos ylin johto on pihalla teknologian vaikutuksista ja mahdollisuuksista strategisena kilpailuetuna?

”Teknologisesta kehittämisestä tulee reaktiivista, jos joudutaan vain seuraamaan, että ahaa, kilpailijat ovat jo omaksuneet tämän tai tuon asian, kai meidänkin pitää tehdä noin. Ilman osaamista on vaikea olla edelläkävijä. Teknologiset muutosprosessit ovat hitaita. Jos ei ole kartalla tilanteesta, jää pitkälle takamatkalle, vuosien taakse muista, jos tajuaa liian myöhään, mitä olisi pitänyt tehdä.”

 Onko vielä yrityksiä ja johtajia, jotka näkevät teknologian ikään kuin tukifunktiona?

”Teoreettisella tasolla ymmärretään kyllä useimmiten teknologian mahdollisuudet, mutta defensiivistä suhtautumista on jonkin verran. Saatetaan toistella mantroja kuten inhimillisen vuorovaikutuksen merkitys ei häviä, ja siksi meidän bisnes ei muutu koskaan. Se voi toki olla niin, mutta samaan aikaan se bisnes voi silti muuttua radikaalisti.”

Aalto-yliopiston tutkija Jukka Luoma tutkii erityisesti data-analyysin ja kvantitatiivisten metodien käyttämistä strategisessa johtamisessa ja päätöksenteossa. Hän kouluttaa ja valmentaa useissa Aalto EE:n ohjelmissa kuten Graduate Diploma in Technologyssa. Ohjelma antaa kokeneille päätöksentekijöille taitoja ja osaamista, joita tarvitaan organisaation kasvun tukemiseksi uuden teknologian, kuten tekoälyn, robotiikan ja verkkoturvallisuuden avulla. Lue lisää ohjelmasta.

Luet nyt: Aalto Leaders' Insight: Digimaailma vaatii uutta osaamista myös pomoilta - pitääkö johtajan osata koodata?

Tilaa Aalto Leaders' Insight -uutiskirjeTilaa uutiskirje

Aalto Leaders' Insight -uutiskirjeessä saat ajankohtaisimmat Aalto Leaders' Insight -sisällöt, kutsuja avoimiin tapahtumiimme ja webinaareihin, tiedon tulevista valmennus- ja koulutusohjelmista sekä ennakkoilmoittautujan eduista.

Annan Aalto University Executive Education Oy:lle luvan käyttää yhteystietojani markkinoinnissa, esimerkiksi tiedottaakseen sähköpostitse koulutusohjelmatarjonnasta tai lähettääkseen kutsuja tapahtumiin. Voin päättää milloin tahansa, etten enää halua yhteydenottoja. Katso tietosuojapolitiikka