Tämä on oma investointini tietoon, taitoon ja tulevaisuuteen

Markus Trontti, Nordic Business Line Manager, Philips Image Guided Therapy business, opiskelee Aalto MBA -ohjelmassa

Markus Trontti osallistui syksyllä 2018 Exucitive Summitiin Otaniemessä Espoossa. ”Tämä on loistava ja inspiroiva foorumi. Olen otettu siitä, kuinka paljon täällä on johtajia ympäri maailmaa. Kaikki ovat nälkäisiä, haluavat kysyä lisää kysymyksiä luennoitsijoilta ja oppia lisää.”

Reetta Räty, 27.11.2018

Read this in English.

Markus Trontti sanoo, että MBA-ohjelman ote on kokonaisvaltainen ja kansainvälinen. Opinnot ovat haaste, jonka hän on asettanut itselleen. ”Ambitioni on olla johtoasemassa, ja haluan satsata siihen.”

”Olen oppinut MBA-ohjelmassa paljon, eniten itsestäni. Ymmärrän entistä paremmin, etten ole ikinä valmis johtajana tai työntekijänä. MBA-opinnot ovat hyvä platformi, ikään kuin pohja sille, että voi kehittää itseään. Esimerkiksi: Pidin itseäni aiemminkin sosiaalisena ihmisenä - olen people person – mutta kun tein personal development processin vaatimia haastatteluja kollegoiden ja esimiesteni kanssa, tajusin, että tässäkin on kehitettävää. Oma ajankäyttö on viime vuosina kiristynyt, eikä minulla ole ollut tarpeeksi aikaa kuunnella ihmisiä käytävillä, satunnaisissa kohtaamisissa. Yritän mennä paikasta ja asiasta toiseen liian nopeasti. Johtajana pitää pystyä antamaan aikaa muille, vain nopeus ja performanssi eivät riitä. Tällaisia ajatuksia olen saanut Aalto MBA-ohjelman aikana, ja pyrin viemään uusia käytäntöjä arkeen saman tien.

Olen taustaltani insinööri, mutta olen tehnyt enimmäkseen kaupallisen alan töitä.”

Olen taustaltani insinööri, mutta olen tehnyt enimmäkseen kaupallisen alan töitä. Olen oppinut kaupallisen puolen ihan vain tekemällä. Nyt saan siihen myös koulutusta: osaan soveltaa paremmin ja ymmärrän, miten bisnes ja johtaminen liittyvät toisiinsa.

Ennen MBA:n aloittamista harmittelin, kun en ollut käynyt kaupallisen alan koulutusta, se on kuitenkin oma intohimoni. Mietin, lähtisinkö opiskelemaan kauppatieteitä, ja teinkin avoimessa yliopistossa joitakin kursseja laskentatoimesta ja johtamisesta.

Kun tulin Philipsille töihin, tapasin uuden toimitusjohtajamme, joka oli käynyt Aalto MBA-ohjelman. Päätin kysyä hänen mielipidettään: voisinko tehdä itsekin MBA-tutkinnon. Hän näki ohjelman arvon minulle, ja sovimme, että aloitan opinnot. Maksan ohjelman itse. Tämä on oma investointini tietoon, taitoon ja tulevaisuuteen. Moni olisi varmaan laittanut rahat johonkin muuhun, mutta näen tämän itselleni juuri oikeana investointina. Minulla on motiivi oppia lisää ja saada korkeampi koulutus. Ambitioni on olla johtoasemassa, ja haluan satsata siihen.

Minulla on vaimo ja kaksi pientä tytärtä. MBA-ohjelman aloittaminen ei ollut vain oma päätökseni, siitä sovittiin yhdessä vaimon kanssa.

Minulla on vaimo ja kaksi pientä tytärtä. MBA-ohjelman aloittaminen ei ollut vain oma päätökseni, siitä sovittiin yhdessä vaimon kanssa. Ajankäytön takia opiskelu on välillä raskasta: muistan, kun nuorempi lapsi oli 1-vuotias, ja yritin nukuttaa huonosti nukkuvaa lasta ja lukea toisella kädellä jotain… se oli turhauttavaa. Mutta samalla tässä oppii oman ajankäytön johtamista: miten löytää aikaa perheelle, urheilulle, töille, opinnoille.

MBA-ohjelman sisällön lisäksi arvostan dynamiikkaa, joka meidän ryhmällä on. Hyvin erilaisia ihmisiä, eri aloilta, monta kansalaisuutta. Kun tekee tällä porukalla erilaisia tehtäviä, tulee ajatelleeksi asioita ja kulmia, joita ei ikinä muuten ajattelisi tai huomaisi.

MBA-ohjelman ote on holistinen:  vähän kuin katselisi koko yritystä ja bisnesmahdollisuuksia parvekkeelta. Se on suurin juttu: nähdä kokonaisuus ja opetella soveltamaan muilta oppimaansa omaan juttuun.”

Tämä tarina on osa Aalto Executive Summit 2018 -sarjaa. Muut tarinat löydät alta. Lue lisää Aalto EE:n degree-ohjelmista.

Luet nyt: Aalto Leaders' Insight: Tämä on oma investointini tietoon, taitoon ja tulevaisuuteen

Tilaa Aalto Leaders' Insight -uutiskirjeTilaa uutiskirje

Aalto Leaders' Insight -uutiskirjeessä saat ajankohtaisimmat Aalto Leaders' Insight -sisällöt, kutsuja avoimiin tapahtumiimme ja webinaareihin, tiedon tulevista valmennus- ja koulutusohjelmista sekä ennakkoilmoittautujan eduista.

Annan Aalto University Executive Education Oy:lle luvan käyttää yhteystietojani markkinoinnissa, esimerkiksi tiedottaakseen sähköpostitse koulutusohjelmatarjonnasta tai lähettääkseen kutsuja tapahtumiin. Voin päättää milloin tahansa, etten enää halua yhteydenottoja. Katso tietosuojapolitiikka