Osaaminen on pääomasijoittajan suurin rikkaus

Pääomasijoittajat ry:n toimitusjohtaja Pia Santavirta naurahtaa elävänsä tietyllä tapaa onnellisuuskuplassa. ”Tapaan jatkuvasti pääomasijoittajia ja kohdeyhtiöitä joilla on niin hillitön draivi, että se väkisinkin tarttuu. Suomella on Slush ja innostavia startup-keskittymiä esimerkiksi Oulussa ja Helsingissä. Mitä enemmän meillä on startup-yrityksiä ja lupaavia kasvuyrityksiä, sitä enemmän tarvitaan riskirahoittajia. Pääomasijoittaminen kasvaa Suomessa toimialana kaiken aikaa.”

Joanna Sinclair, 17.09.2018

Pääomasijoittajat tuovat yrityksille rahaa, osaamista ja verkostoja, jotta yritys voisi toteuttaa kasvusuunnitelmansa.

”On hienoa, kuinka monia uusia pääomasijoitusrahastoja olemme viime aikoina nähneet Suomessa. Vielä parikymmentä vuotta sitten Suomessa oli noin miljardin euron edestä hallinoituja pääomia, tänä päivänä summa on jo noin 6,3 miljardia”, Santavirta kertoo.

Tyypillisesti pääomasijoittajat ovat  kokeneita yritysmaailman konkareita.”

Tyypilliset pääomasijoittajat ovat Santavirran mukaan kokeneita yritysmaailman konkareita, joilla on vahvaa osaamista yritysten luotsaamisessa kasvuun. Tämä osaaminen voidaan valjastaa niin startup-yritysten kuin vakiintuneiden kasvuyritystenkin tukemiseen.

Santavirta muistuttaa, että pääomasijoittaja ei ole koskaan pysyvä omistaja – tavoitteena on vauhdittaa yrityksen kasvua ja irtautua yrityksestä sovitun suunnitelman mukaisesti esimerkiksi yrityksen myynnin tai pörssilistautumisen yhteydessä.

Pitkäkestoinen yhteistyö perustuu täydelliseen luottamukseen

Tilastot kertovat pääomasijoittamisen hyödyllisyydestä: pääomasijoittajien kohdeyrityksissä liikevaihto on kasvanut vuosittain noin 11-19 %, kun muissa suomalaisyrityksissä kasvu on ollut aikaisemmin enintään 1,5% luokkaa. Henkilöstön kasvu on ollut pääomasijoittajien paimentamissa yrityksissä puolestaan vuosittain noin 12-13 %, kun tyypillinen henkilöstömäärän kasvu on ollut suomalaisyrityksissä enintään noin 0,6 %.

Yhteistyö pääomasijoittajan kanssa on pitkäjänteistä, päämäärätietoista työtä yrityksen arvon kasvattamiseksi. Santavirta kertoo rahoitusta hakevien yritysten usein yllättyvän siitä kuinka tiivis ja pitkä yhteistyö onkaan.

Pääomasijoittaminen perustuu täydelliseen luottamukseen.”

”Pääomasijoittaminen perustuu täydelliseen luottamukseen. Pääomasijoittaja tulee yritykseen jakamaan riskiä yrittäjän kanssa ja tuo yritykseen rahaa, osaamista ja verkostoja, muttei saa mitään ennen irtautumista. Yhteisessä veneessä kaikki onnistuvat tai epäonnistuvat yhdessä”, hän tähdentää.

Myös neuvottelujen pituus voi yllättää yritykset. Kun tarkoitus on lähteä yhteiselle tielle, käydään pääomasijoittajan kanssa neuvotteluja minimissään kuukausia.

”Nämä asiat eivät toteudu ihan hetkessä”, Santavirta sanoo. ”Sijoittajat seuraavat yrityksiä usein pitkäänkin ennen rahoituspäätöstä. Näin rakennetaan vakaa pohja tulevalle tiiviille yhteistyölle ja luodaan uskoa siihen, että sijoittajalla ja kohdeyhtiöllä on samat arvot ja tavoitteet.” 

Santavirta korostaa verkostoitumisen tärkeyttä. Sijoittajaa etsivät yhtiöt voivat hyötyä pääomasijoittajan tapaamisesta, vaikkei kohtaaminen johtaisikaan yhteistyöhön.

Sijoittajaa etsivät yhtiöt voivat hyötyä pääomasijoittajan tapaamisesta, vaikkei kohtaaminen johtaisikaan yhteistyöhön.”

Hän sanoo kuulleensa lukuisia kertoja venture-sijoittajien puhuvan tapaamisista mielenkiintoisten yritysten kanssa, jotka eivät kuitenkaan olleet vielä lähelläkään valmiita pääomasijoittajan kohdeyhtiöiksi. Tapaamisissa pääomasijoittajat ovat antaneet vinkkejä esimerkiksi strategian kirkastamiseksi ja ehdottaneet uutta tapaamista vuoden päähän.

”Usein kuulee myös yrittäjien luonnehtivan tällaisia tapaamisia mittaamattoman arvokkaiksi, vaikkei rahoitusta sillä kertaa tullut. Ilahduttavan usein näissä tarinoissa käy myös lopulta niin, että vuoden tai parin päästä rahoitus järjestyy, kun pääomasijoittajalta saadut arvokkaat neuvot on toteutettu ”, Santavirta toteaa.

Suomeen tarvitaan lisää kasvuhalua

Suomalainen pääomasijoittaminen kasvaa ja kansainvälistyy nopeasti, mutta toimiala on vielä nuori ja myös verrattain pieni esimerkiksi Ruotsiin verrattuna. Startup-yrityksiin sijoittavien venture-rahastojen koko on Suomessa keskimäärin 40 miljoonaa euroa, kun Euroopassa näiden rahastojen keskikoko on noin 100 miljoonaa euroa. Vakiintuneempiin kasvuyrityksiin sijoittavat kotimaiset Buyout-rahastot ovat puolestaan suurimmillaan noin 250 miljoonan euron kokoisia.

”Kasvun jatkuminen vaatii luonnollisesti lupaavia kasvuhaluisia yrityksiä, joihin sijoittaa”, Santavirta huomauttaa.

Kasvun jatkuminen vaatii luonnollisesti lupaavia kasvuhaluisia yrityksiä, joihin sijoittaa.”

Suomi on täynnä innostavia esimerkkejä kasvuyrityksistä. Santavirta toivoisi, että näistä yrityksistä kerrottaisiin enemmän, jotta innostus tarttuisi: ”Myönteinen suhtautuminen yrittäjyyteen ja omistajuuteen on ehkä kaikkein tärkein asia mitä Suomessa pitäisi miettiä. On aivan liikaa yrityksiä, jotka välttävät riskiä eivätkä halua kasvaa. Meillä on mieletön potentiaali käyttämättä!”

Santavirta kertoo kuulleensa usein pääomasijoittajien törmänneen esimerkiksi maakunnissa yrityksiin, joilla olisi upeat mahdollisuudet kasvaa Suomen ykkösiksi, mutteivät halua. 

”Onneksi nuoret ovat todella dynaamisia. Omistajanvaihdostilanteet ja sukupolvenvaihdokset ovat usein parhaat hetket kovien kasvutavoitteiden asettamiseksi yritykselle”, hän alleviivaa. 

Pääomasijoittajan saaminen voi tuntua yrityksestä haastavalta. Kaikkein lupaavimpien yritysten rahoittamisesta käydään kuitenkin kovaa kilpailua.

”Kaikki haluavat rahoittaa parhaita kohdeyhtiöitä. Pääomasijoittajien on tärkeää vahvistaa kaiken aikaa ammattitaitoaan ja osata myös kertoa omasta erikoisosaamisestaan, kuten vastuullisuudesta tai brändinrakentamisesta. Näin syntyvät parhaat kumppanuudet”, Santavirta muistuttaa.

Uusi koulutusohjelma pääomasijoittamisesta

Uuden rahaston perustajilla on usein menestyksekkäitä yritystarinoita takanaan. Strateginen näkemys ja vankka osaaminen liiketoiminnan johdattamisesta kasvupolulle ovat jo valmiina, mutta pääomasijoitusrahaston hallinnointiin liittyvät taidot ovat vielä hankkimatta.

”Pääomasijoitusrahaston hoitamiseen liittyy erittäin paljon velvoitteita, joista uusilla alalle tulijoilla ei usein ole lainkaan kokemusta”, Santavirta sanoo.

Aalto ENT on luonut uuden koulutusohjelman alalle hakeutuville pääomasijoittajille, heidän palveluntarjoajilleen ja muille sidosryhmille. Venture Capital & Private Equity – pääomasijoittamisen perusteet tarjoaa tiiviissä aikataulussa osallistujille vahvan analyyttisen ymmärryksen pääomasijoittamisen perusteista ja menestystekijöistä.

Pääomasijoitusalalla osaaminen näkyy suoraan rahaston tuotossa, joten kouluttautumiseen kannattaa panostaa.”

”Ohjelman aikana osallistujat päivittävät tietonsa nopeasti kehittyvästä ja kansainvälistyvästä alasta. Samalla heille kirkastuvat niin vastuullisen sijoittamisen periaatteet, avoimuus ja läpinäkyvyys, kuin kokonaiskuva raportointivelvollisuuksista ja muista lakisääteisistä tehtävistä joihin EU-tasoinen sääntely alalla velvoittaa”, Santavirta kuvailee.

Pääomasijoittajat ry on ollut mukana tukemassa Aalto ENT:iä uuden ohjelman sisällön luomisessa ja varmistamassa, että se vastaa kohderyhmän tarpeisiin.

”Pääomasijoitusalalla osaaminen näkyy suoraan rahaston tuotossa, joten kouluttautumiseen kannattaa panostaa. Tämä ohjelma tukee aloittavan pääomasijoitustoiminnan kehittämistä ammattimaiseksi ja tehokkaammaksi ja tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden saada tiivis infopaketti pääomasijoitusalan toiminnasta”, Santavirta kertoo. 

Pääomasijoittaminen houkuttelee koko ajan uusia ammattilaisia, niin nuoria kykyjä olemassa oleviin tiimeihin, kuin kokeneita yritysmaailman konkareita, jotka haluavat perustaa oman pääomasijoitusrahaston. Alan kasvaessa kasvaa myös palveluntarjoajien määrä, sillä pääomasijoittajat hyödyntävät runsaasti esimerkiksi asianajajien ja viestintäalan ammattilaisten palveluja. Myös Big 4 -yritykset ja virkamiehet tekevät usein tiivistä yhteistyötä pääomasijoittajien kanssa.

”Kaikki nämä tahot hyötyisivät tästä uudesta koulutusohjelmasta”, Santavirta toteaa.

Aalto ENT:in koulutusohjelma Venture Capital & Private Equity – pääomasijoittamisen perusteet tehostaa pääomasijoituksissa onnistumista, kasvattaen osaamista keskeisissä pääomasijoittamiseen kytkeytyvissä teemoissa. Lue lisää ohjelmasta.

Luet nyt: Aalto Leaders' Insight: Osaaminen on pääomasijoittajan suurin rikkaus

Tilaa Aalto Leaders' Insight -uutiskirjeTilaa uutiskirje

Aalto Leaders' Insight -uutiskirjeessä saat ajankohtaisimmat Aalto Leaders' Insight -sisällöt, kutsuja avoimiin tapahtumiimme ja webinaareihin, tiedon tulevista valmennus- ja koulutusohjelmista sekä ennakkoilmoittautujan eduista.

Annan Aalto University Executive Education Oy:lle luvan käyttää yhteystietojani markkinoinnissa, esimerkiksi tiedottaakseen sähköpostitse koulutusohjelmatarjonnasta tai lähettääkseen kutsuja tapahtumiin. Voin päättää milloin tahansa, etten enää halua yhteydenottoja. Katso tietosuojapolitiikka