Niskalenkki muutoksesta

Työskentelemme hyökyaaltojen keskellä. Työ muuttuu ja vanhat rakenteet hiipuvat riittämättömiksi.

Jenniliisa Särkkä-Blomberg, 02.02.2016

Realiteetteihin reagoimaton jörrikkä voi jäädä turvallisen tuntuisen asiakasrekisterinsä kanssa kehityksen jalkoihin. Tietoisuus muutoksesta ei itsessään riitä. Viimeistään 2016 on syytä ryhtyä sanoista tekoihin.

2015 koko maailma puhui disruptiosta, ilmiöstä, digitalisaatiosta ja digitalisoitumisesta. Seminaarin järjestäjän paras keino täyttää paikat oli käyttää edellä mainittuja yhdistelmiä positiivisen tai negatiivisen konnotaation saattelemana. Meidät on peloteltu uskomaan, ettei paluuta analogiseen maailmaan ole ja ennen kaikkea pohtimaan digitalisaatiota monimutkaisena ilmiönä. En väitä, etteikö digin laajuus hämmentäisi, mutta voisiko digi olla vain uusi toimintaympäristö johon organisaation tulee itsensä versioida?

Johtajat tuntuvat edelleen pohtivan myrskyvahinkojen laajuutta. Mahdollisuudet nähdään kaukana omasta liiketoiminnasta ja menestyminen aallon harjalla on harvojen herkkua. Suomalaisten jos keiden luulisi onnistuvan digitaalisessa transformaatiossa. Tietopohjaa meillä ainakin on, tai ainakin pitäisi olla.

Minulta on usein kysytty, mitä meidän pitäisi digillä tehdä?

Vastaus on organisaatiokohtainen, mutta yleisiä ohjeita toki on.

Ensiksi johdon on tarkasteltava itseään ja tehtävä strategiset päätökset:

  • valita tulevaisuuden painopisteet
  • selvittää toimintaympäristön tulevaisuuden näkymät
  • valmistautua luomaan uusia markkinoita
  • nostaa organisaation osaamistasoa

sekä toteutettava seuraavat toimenpiteet:

  • päätökset uudistuksista tuote- ja asiakasrajapinnassa 
  • organisaatiorakenteen päivittäminen
  • henkilöstön uudelleen resursointi
  • teknologiahankinnat.

Organisaation laaja osaamispohja ja tiedon päivittämisen kulttuuri ovat vahvoja keinoja muuttaa ja muuttua ajan mukana, oli ilmiö mikä tahansa.

Yritykset jakautuvat joko vanhan markkinoiden ja liiketoiminnan säilyttäjiin tai uudistajiin. Tarve suojella vanhaa liiketoimintaa vaikuttaa usein yrityksen kykyyn reagoida nopeasti ja innovatiivisesti. Monen yrityksen tavoite onkin omia startup-kulttuuri tai rakentaa yksikkö, joka toimii omillansa kuten yrittäjistä 99,5% normaalistikin tekee. Oppia haetaan kerran vuodessa SLUSH-tapahtumasta, mutta voisiko oppiminen olla rullaava, jatkuvaa tiedon päivittämistä esimerkiksi crowdsourcing-menetelmällä? Kerran vuodessa oppiminen tuntuu ratkaisuna houkuttelevalta, mutta riskinä on, että 364 päivää vuodesta toimitaan kuten ennenkin. Pystyvätkö hackatonit ja sisäiset startup-yritykset lunastamaan unelmat joita niille asetetaan? Tieto on omassa sisäisen yrittäjyyden kokeilussaan onnistunut loistavasti, mutta miten me muut?

Mitä päivittäisiä arjen tekoja uudenlainen meininki nyt sitten tarkoittaa? Mitä teen konkreettisesti uudella tavalla ja mistä saan tietoa?  

14-vuotiaalle Divialle digi on tuttua. Digitaalisuus ei ole enää markkinoinnin ja ICT-osastojen yksinoikeus vaan digitaalisuus on kaikkialla. Nyt meidän kaikkien tulisi osata hahmottaa digi helposti. Yksi apukeino voisi olla McKinseyn kuusi rakennuspalikkaa, jotka organisaation olisi hyvä asettaa paikoilleen.

  1. Strategia
  2. Asiakkaan päätöksenteko
  3. Prosessien automatisointi
  4. Organisaatio
  5. Teknologiat
  6. Data ja analytiikka

Vuoden 2016 Diviassa viemme sisällöt pidemmälle käytäntöön ja autamme muutokseen johtamisessa.

”Mitä nyt tällä kaikella datalla ja teknologialla tehtäis?”

Esimerkkien ja menestystarinoiden tarve on valtava. Suomessa on niitäkin.

Kokemukseni mukaan suurin este muutokselle on toki taidoissa, mutta etenkin siinä, minkälainen maailmankuva yrityksen johdolla on.

Ilmiöön paneutuminen antaa etulyöntiaseman sen ymmärtämiseen, että digi ei ole suurta tai pientä vaan se on osa jokaisen organisaation hermostoa. Jatkossa organisaatiot joko ovat osa alustataloutta tai eivät osa taloutta lainkaan.

Kirjoittaja Jenniliisa Särkkä-Blomberg työskentelee Aalto University Executive Education Oy:ssä ohjelmajohtajana erityisenä vastuualueenaan digitaalinen palvelutalous. Hänen vastuullaan on myös maaliskuussa 2016 alkava Divia - Digitaalisen liiketoiminnan verkosto.

Luet nyt: Aalto Leaders' Insight: Niskalenkki muutoksesta

Tilaa Aalto Leaders' Insight -uutiskirjeTilaa uutiskirje

Aalto Leaders' Insight -uutiskirjeessä saat ajankohtaisimmat Aalto Leaders' Insight -sisällöt, kutsuja avoimiin tapahtumiimme ja webinaareihin, tiedon tulevista valmennus- ja koulutusohjelmista sekä ennakkoilmoittautujan eduista.

Annan Aalto University Executive Education Oy:lle luvan käyttää yhteystietojani markkinoinnissa, esimerkiksi tiedottaakseen sähköpostitse koulutusohjelmatarjonnasta tai lähettääkseen kutsuja tapahtumiin. Voin päättää milloin tahansa, etten enää halua yhteydenottoja. Katso tietosuojapolitiikka