Lean etenee ihmisiä johtamalla

Kun Lean-ajattelu tuodaan rakentamiseen, tulosta ei ratkaise se, minkä nimisiä työkaluja otetaan käyttöön.

Heidi Hammarsten, 01.10.2015

Avainasemassa ovat työvaiheiden suunnittelu, työturvallisuus ja työntekijöiden osallistaminen, tietää Skanskan tuotantopäällikkö Juho-Pekka Hämäläinen. 

Skanska Oy:ssä Lean-ajattelua on edistetty jo kymmenkunta vuotta, siitä asti kun silloinen kehitysjohtaja Jan Elfving perehtyi asiaan Yhdysvalloissa väitöskirjaa tehdessään. Myöhemmin yritys on ollut mukana myös Tekesin vetämässä rakennusalan Lean-hankkeessa.

”Leania toteutetaan joillakin työmailla paremmin ja joillakin huonommin, mutta eivät nämä asiat enää ole vieraita kenellekään. Kun tätä on jauhettu monta vuotta, porukan asenteet ovat muuttuneet ja toiminnan taso on parantunut. Kyseessä on prosessi, joka vaatii johtamista ja jatkuvaa kehittämistä”, summaa tuotantopäällikkö Juho-Pekka Hämäläinen (kuvassa). 

Hämäläinen on toiminut Skanskassa ensin aikataulusuunnitteluun ja sitten Leaniin liittyvissä tehtävissä toistakymmentä vuotta. Hänen mukaansa Lean-ajattelu ei lähde toteutumaan itsekseen sillä, että avainhenkilö kuulee siitä, tutustuu työkaluihin ja kokee valaistumisen.

”Rakennusala on perinteisesti ollut kaavoihin kangistunut. Se, että saadaan muutosta tilanteeseen, on iso työ. Tekniikka ei ole ongelma, vaan pitää tehdä paljon työtä ihmisten kanssa ja keskittyä heidän johtamiseensa. Se auttaa jo paljon, että saa oikeat ihmiset oikeaan aikaan juttelemaan keskenään.”

Mitään ei tehdä ennen kuin esteet on poistettu

Keskeisessä asemassa Skanskalla on ollut työsuunnittelu. Rakennusalalle kehitetystä Last Planner –työkalusta syntyi Skanskassa oma versio, mikä on osa Skanskan tuottavuustyökaluja. 
Last Plannerin idea on varmistaa, että mitään ei aleta tekemään ennen kuin tehtävän edellytykset on varmistettu ja esteet poistettu. Tämä vaatii paljon ennakointia ja monen tasoista suunnittelua. Skanskan tuottavuustyökalut ovat yleisaikataulu, vaiheaikataulu, tehtäväsuunnittelu, viikkosuunnittelu ja päivän työsuunnittelu. 

”Näitä pitää jatkuvasti seurata ja tarkentaa yhdessä aliurakoitsijoiden kanssa. Jaamme urakoitsijoille joka viikko meidän viikkosuunnitelmamme, vaadimme heiltä toteumatietoja työvaiheilmoituksessa ja käymme vuoropuhelua miten he ovat ajatelleet hoitaa tulevat tehtävät. Myös päivän työsuunnittelu on erityisen tärkeää, kun olosuhteet muuttuvat.”

Skanskan tärkein työkalu aikataulusuunnittelussa on paikka-aikakaavio, joka kertoo mitä on tekeillä missä paikassa ja milloin. Kaavion avulla voi seurata esimerkiksi sitä, että työvaiheet etenevät oikeassa rytmissä rakennettavan asuintalon eri kerroksissa.

Työturvallisuus motivoi työntekijöitä 

Työturvallisuus kulkee käsi kädessä Lean-ajattelun kanssa: Jos halutaan tehdä työtä tehokkaasti ja ilman hukkaa, ei ole varaa tapaturmiin. Tai toisin päin, jos ihmiset tekevät sitä mitä pitää siellä missä pitääkin ja työmaalla on siistiä, tapaturmariski pienenee.

”Meillä asetettiin tavoitteeksi nolla tapaturmaa jo kymmenen vuotta sitten, jota joku saattoi pitää naiivina. Mutta jos uskoo asiaan ja pistää siihen kaikki paukut, kyllä siinä kehittyy. Nykyään meidän tapaturmataajuutemme on pudonnut yli 90 prosenttia lähtötasosta.”

Hämäläisen mukaan turvallisuus on myös hyvä motivaatiotekijä, jonka avulla saadaan työntekijät mukaan. Henkilöstön osallistaminen on ylipäänsä tärkeässä roolissa Leanissa.
”Työntekijöiltä voi tulla hyviä ideoita siitä, miten tehdään asiat paremmin.”

Alihankintahaaste on ratkaistavissa 

Oman erityishaasteensa rakennusalalle tuo runsas alihankinta-aste. Hämäläinen myöntää, että osa aliurakoitsijoista ymmärtää Lean-ajattelua hyvin, toiset eivät niinkään.

”Aliurakat eivät tee tätä helpommaksi, mutta ongelma on ratkaistavissa. Se vaatii pelisääntöjen kehittämistä esimerkiksi niin, että aliurakoitsijat eivät saa enää ketjuttaa urakoita eteenpäin. Ja meidän pitää osallistaa myös aliurakoitsijat ja heille työskentelevät niin, että meidän puheemme välittyvät ketjun viimeiselle asti.”

Hämäläisen mukaan Leanin tuomia tulosparannuksia Skanskalle on vaikea täsmällisesti laskea, koska tulokseen vaikuttavat niin monet asia. Vaikutusta aatteella on joka tapauksessa varmasti ollut.

”Vuosi 2011 oli meille huono. Sitten tuli uusi toimitusjohtaja, jonka kanssa lähdettiin etenemään työturvallisuus ja tuottavuus edellä. Tuottavuustyökaluihin keskittymällä olemme pystyneet kasvattamaan liikevoittoa, vaikka taloudellinen tilanne ympärillä on ollut kehno.”

Juho-Pekka Hämäläinen toimii tuotantopäällikkönä Skanskassa.

Luet nyt: Aalto Leaders' Insight: Lean etenee ihmisiä johtamalla

Tilaa Aalto Leaders' Insight -uutiskirjeTilaa uutiskirje

Aalto Leaders' Insight -uutiskirjeessä saat ajankohtaisimmat Aalto Leaders' Insight -sisällöt, kutsuja avoimiin tapahtumiimme ja webinaareihin, tiedon tulevista valmennus- ja koulutusohjelmista sekä ennakkoilmoittautujan eduista.

Annan Aalto University Executive Education Oy:lle luvan käyttää yhteystietojani markkinoinnissa, esimerkiksi tiedottaakseen sähköpostitse koulutusohjelmatarjonnasta tai lähettääkseen kutsuja tapahtumiin. Voin päättää milloin tahansa, etten enää halua yhteydenottoja. Katso tietosuojapolitiikka