Etusivulle Etusivulle Etusivulle
Asiantuntijaseminaarit Tutkinnot ja koulutusohjelmat e-oppiminen Julkaisut Finva Yhteydenotto

Esittely  |  Ohjelma  Ilmoittaudu | Takaisin pääsivulle


Hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuus
Kuka vakuuttaa ja mitä vuonna 2030? – sosiaalivakuutusten ja vapaaehtoisten vakuutusten roolit tulevaisuudessa 26.3.2012
 

Sosiaalivakuutusta pidetään hyvinvointiyhteiskunnan perustana. Tulevien vuosien nopea väestörakenteen muutos tuo haasteita sosiaaliturvan riittävälle rahoitukselle. Finanssikriisin myötä laskeneet sijoitusten tuotot tuovat oman lisähaasteen työeläkkeiden rahoitukselle. Julkisen ja yksityisen rahoituksen rajanvetoa ihmisten turvan järjestämisessä joudutaan väistämättä pohtimaan tulevaisuudessa laajemminkin. Seminaarin tarkoituksena on herättää keskustelua ja pohdintaa sosiaalivakuutuksen ja vapaaehtoisten vakuutusten roolista nyt ja tulevaisuudessa. Säilyykö kaikki ennallaan vai olisiko nyt innovoinnin paikka?


Aamupäivän aikana saadaan kattava kuva suomalaisesta sosiaalivakuutuksesta, sen kehityksestä ja rajoista. Aamupäivän puheenjohtajana toimii Tampereen yliopiston sosiaalivakuutuksen yliopistolehtori, KTL Pauliina Havakka.


Iltapäivällä siirrytään tulevaisuuden näkemyksiin, EU:n sosiaalipoliittisiin pyrkimyksiin ja lopuksi pohditaan, voiko sosiaalivakuutusta innovoida. Iltapäivän puheenjohtajana toimii Kelan johtava tutkija, dosentti Mikko Niemelä.


Seminaari kuuluu hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuutta käsittelevään seminaarisarjaan. Seuraavana on vuorossa Hyvinvointiyhteiskunnan pintaremontti -seminaari, jossa pohditaan muun muassa terveydenhuollon riittävyyttä. Seminaari järjestetään 3.5.2012.

Kohderyhmä

Seminaari soveltuu kaikille asiantuntijoille, johtajille ja päättäjille, jotka haluavat kattavan kuvan sosiaalivakuutuksesta, sen tulevaisuuden haasteista ja vaikutuksista koko vakuutusalalle.

Lisätietoja

Lisätietoja antaa rehtori Hannele Ikonen, hannele.ikonen@finva.fi tai 040 550 8789.

Seminaariesitteen voit ladata täältä.

Hinta ja ilmoittautuminen

Seminaarin hinta on 530 euroa. Maksu sisältää luentomateriaalin, Sosiaalivakuutus-kirjan (Pauliina Havakka – Mikko Niemelä – Hannu Uusitalo (toim.) (2012): Sosiaalivakuutus. Finanssi- ja vakuutuskustannus Oy FINVA.), opetuksen ja ohjelmaan merkityt tarjoilut.

 

Finanssi- ja vakuutuskoulutus FINVA on Opetushallituksen valvoma ammatillinen erikoisoppilaitos. Oppilaitoksen järjestämä koulutus on arvonlisäverotonta.

 

Ilmoittautumiset seminaariin 12.3.2012 mennessä ilmoittautumislomakkeella, koulutus@finva.fi tai 040 450 3460.

Peruutusehdot

Osallistumisen voi maksutta peruuttaa viimeistään viimeisenä ilmoittautumispäivänä. Tämän jälkeen laskutetaan peruutuskuluina 50 % seminaarin hinnasta. Jos varattu seminaaripaikka jätetään käyttämättä eikä asiasta ilmoiteta, osallistujalta laskutetaan koko koulutuspäivän hinta. Esteen ilmetessä seminaaripaikan voi luovuttaa kollegalle. Tästä pyydetään ilmoittamaan FINVAan.

 

Ajankohta:

26.3.2012

klo 9-16.00

 

Paikka:

Finanssi- ja vakuutuskoulutus FINVA, 9. krs

Bulevardi 28

00120 Helsinki

 

Hinta:
530 €

 

     
Etusivulle Vakuutusyhtiöiden keskusliitto