Etusivulle Etusivulle Etusivulle
Asiantuntijaseminaarit Tutkinnot ja koulutusohjelmat e-oppiminen Julkaisut Finva Yhteydenotto

Julkaisuluettelo | Tilauslomake | Tarjouspyyntö | Ideoita, palautetta? | Yhteystiedot

   

Omaisuuden vakuuttaminen

Tuula Pellikka – Petri Peilimö – Pasi Puntari – Mikko Vaitomaa


OMAISUUDEN VAKUUTTAMINEN

Kirja tarjoaa kokonaiskuvan omaisuuden vakuuttamisesta. Siinä käsitellään perusteellisesti vakuutuksen elinkaaren vaiheet ja omaisuusvahinkojen keskeiset tunnusmerkistöt. Yleisten periaatteiden ja käytäntöjen lisäksi esitellään vahinkovakuutusyhtiöiden tuotevalikoimassa olevia "yleistuotteita".

Omaisuusvakuuttamisen alalla on tapahtunut muutoksia viime vuosina. Sähköisten myynti- ja palvelukanavien yhä laajeneva käyttö on merkinnyt uusia sopimusten syntymistapoja ja uudenlaista korvaustoimintaa. Toisaalta vakuutusyhtiöiden tuotteet ovat kaiken aikaa eriytyneet toisistaan ja niiden vertailtavuus on vähentynyt. Kirjassa esitellyt yleisperiaatteet ja käytännöt antavat lukijalle punaisia lankoja, joita seuraamalla voi löytää ratkaisun käytännön ongelmaansa.

 

Omaisuusvakuuttamisen perusteos on tarkoitettu oppikirjaksi sekä vakuutusalan ammatilliseen koulutukseen että ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen käyttöön. Käsikirjana teos palvelee erinomaisesti niin omaisuusvakuuttamisen asiantuntijoita kuin muita alan ammattilaisia. Hakuteoksena se hyödyttää jokaista, joka tarvitsee tietoa omaisuusvakuuttamisesta.

 

Ilmestynyt tammikuussa 2011.

 

Julkaisuvuosi:
3., uud. painos 2011

 

ISBN:
978-952-5684-24-7

 

Sivuja:
481

 

Sidosasu:
sid.

 

Hinta:
72 euroa

 

Sisällys (pdf)

 

     
Etusivulle Vakuutusyhtiöiden keskusliitto